sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Alexander McCall Smith: Elämän kirkas keskipäivä

Kuinka ollakaan, tämäkin on bc-kirja, kuten kohta kaikki mun kirjani ovat.
Neljäs painos, kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 2006, Kustannusosakeyhtiö Otava, Painopaikka WS Bookwell Oy, Juva 2007, 271 sivua, Loisto-pokkarit.

McCall Smith on luonut hahmon, jonka seurassa pimeimpäänkin kaamokseen pilkahtaa valo. -Keskisuomalainen.

Jälleen Mma Ramotswella riittää töitä: palmikointisalonkien varakas omistajatar on pyytänyt häntä selvittämään lukuisien kosijoittensa motiiveja.
Tehtävä on hankala, mutta Mma Ramotswe on tunnettu erehtymättömästä naisenvaistostaan. Eri asia on, noudattaako asiakas viisaita neuvoja vai kuunteleeko hän kurittoman sydämensä ääntä.
Mma Ramotswen omat hääsuunnitelmat sen sijaan eivät tunnu vieläkään etenevän.

Ehdottomasti ihana! - Yhteishyvä.

Sain tämän opuksen hep-kirjana jo elokuun 11.päivä viime vuonna ja silloin aloitin lukea, vaan pitipä jättää lukeminen, kun 15.8. aloin lukea aakkoshaastekirjoja. Senpä takia ei pahemmin ole muistikuvia, mitä tapahtui ennen sivua 72, sillä siitä lähtien jatkoin tän lukemista perjantaina. Osasin sentään kolme kokonaista päivää olla lukematta mitään kirjaa. Ehkä lukutauko ei vieläkään ollut tarpeeksi pitkä, kun Tsernobylin tapahtumat ja dracula-jutut pyöri mielessä, edellisten luettujen kirjojen takia.
Ihan mukavaa luettavaa tämä kirja oli, vaikka ei joka lukuhetki ajatus ollut mukana luetussa. Kirjassa ärsyttävää ol Mma ja Rra-lyhenteet ja ihmisiä nimiteltiin sukunimien mukaan, se oli todella häiritsevää lukemisessa, eikä oikein ottanut luonnistuakseen lukuhommassa. No, nyt tämäkin kirja on luettu.
Suosittelen opusta, tai miksei koko Ramotswe-sarjaa, jos tykkää lukea kepeää tekstiä ja tuntee itsestään, että minua haitanneet(lyhenteet ja sukunimittelyt), seikat, eivät itseä niin paljoa haittaa. Ehdottomasti kyllä tutustumisen arvoinen kirja.

2 kommenttia:

  1. Voisinpa kokeilla, kansi ainaskin on ihana.

    Mie kävin tänään omalääkäril ko en ole nukkunu kunnolla pitkään aikaan. Eipä ollut apuja sieltäkään. Jos kummastelet miun vierailuja pitkin yötä.

    Uskotkos sie uniin? Tarkotan ett jos näetpi jotain unta asiasta tai ihmisesta jota oot aatelluna, niin uskotkos ett uni vois neuvoo sinnuu? Onpas vaikia näin haperosa olos mitää kysyy mut ehkäpä sie tajuut ko tuntuu et siul tuo ajataus luistaa paremmi. Kiitos blogistas!

    tiina

    VastaaPoista
  2. Kannattaa etsiä kirjastosta sarjaa :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)