tiistai 21. helmikuuta 2012

Kati Saurula: Koiruohon kaupunki

No niin, onnistuihan se kuvan saaminen tähän blogitekstiin. Eli pitää kopioida kuvan osoite url-kenttään ja kuva tulla tupsahtaa ruutuun.
Just sain kyseisen kirjan luettua, kirja on sädekirjana ja lähtee huomenna uudelle lukijalle Turkuun.
Otavan kirjapaino Oy, Keuruu, 2011, 288 sivua. Arktinen banaani on kustantamo.
Kun en osaa kirjainten päälle tehä ihmemerkkejä, niin kirjoitan ilman niitä.

Kirjan takakansiteksti ja sisältä lipakkeen teksti tässä näytiksi kirjasta:

Prokopjevin perheen loputon raadanta kolhoosissa päättyy uuden uljaan ydinvoimalan ansiosta, johon Jelena ja Victor pääsevät töihin tuhanisen muiden neuvostokansalaisten tavoin. Arki täydelliseksi rakennetussa Prypjatissa soljuu eteenpäin pienine iloineen ja unelmineen, elämä on tasaista ja säänneltyä. Jelena ja Victor suorittavat parhaansa mukaan heille annettuja tehtäviä, perheen tytär Nadja haaveilee koulutyönsä lomassa tulevaisuudesta ydinfyysikkona.
 
Tsernobyl(väkänen s:n päälle) 26.4.1986
Reaktio oli jo niin hillitön, että höyryn paine kasvoi normaalista 75 barista huimiin lukemiin. Irina tunsi, kuinka valvomon lattia alkoi täristä. Hän alkoi epäillä, ettei se mitä hän näki tehomittarissa, olisi totta. Epäluuloisena hän pohti, ettei tilanne ollut edes teoriassa mahdollinen. heille oli vakuutettu koko heidän uransa ajan laitoksen olevan maailman kärkitekniikkaa. Neuvostoinsinööri ja -tutkijat olivat kahmineet Nobelin palkintoja ja modernin tieteen saavutukset tuottivat koko maalle ylpeyttä. Miten näin siis voisi käydä? Irina yritti kuvitella jyrinää seuraavia tapahtumia, mutta ei pystynyt. Hetkeäkään hänellä ei käynyt mielessä, että he olisivat vaarassa.

Komea voimalakaupunki luhistuu voimalassa tehdyn epäonnistuneen kokeen seurauksena, mutta Prokopjevien tarina ei pääty siihen. Pahin on edessä vasta yli 20 vuotta myöhemmin, kun Nadjalle selviää, mitä hänen vanhemmilleen todella tapahtui.

Kirja tuli minulle perjantaina ja tänään sain luettua 11:29.
Alkuun mua otti kamalasti päähän, kun aikahyppyjä oli 1968 vuodesta 1983 vuoteen, sit 1982 vuoteen ja jopa 1979 vuoteen. Kirja sisälti lehtileikkeitä, joita oli sijoiteltu aina sinne tänne kirjaan. Lopuksi kirjassa kerrottiin sitten 2008 ja 2009 vuosien tapahtumista.
Voimalan tapahtumien kuvaus justaan ennen räjähdystä soljui sieluni silmieni ohitse, kuin hidastetussa elokuvassa ja vaan odotin, että milloin jytisee.
Jännää luettavaa tämä kirja oli, vaikka nuo aikahypyt ärsytti ja sekoitti lukemistani. Siis miksi ei voi kirjaa kirjoittaa LOOGISESSA aikajärjestyksessä, ilman mitään aikahyppyjä???
Sit kuitenkin ajattelin unohtaa suuttumuksen ja vain antauduin kirjan vietäväksi. Se muuten sitten veikin mukanaan, enkä olisi millään aina tahtonut jättää kirjaa käsistäni.
Eilen illalla jo meinasin lukea kirjan loppuun, vaan olin niin väsynyt eilisestä valvomisesta(toissa yönä heräsin jo kahdelta!!!!), että en tahtonut ymmärtää tahi nähä kunnolla tekstiä, kun silmät lupsuivat jo puoli kasilta niin kovasti. Puoli tuntia sen jälkeen luovutin ja läksin unille.
Loppujen lopuksi kirjasta jäi avartava lukuelämys, sillä kirja sisälti tarkkoja kuvauksia ennen räjähdystä ja räjähdyksen jälkeen ja siitä, kuinka kaupuki sitten evakuoitiin.
Tätä kirjaa kyllä suosittelen luettavaksi :)

1 kommentti:

  1. Kiinnostuin tuosta kirjasta. Minuakin aikahyppelyt usein vähän ärsyttävät, ihan turhaa kikkailua sellainen.
    Sinulle olisi haaste/tunnustus blogissani.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)