keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Oukkidoukki

Meinasin ensiksi laittaa jutun otsikoksi että keskiviikko jne. Mutta sit tulikin tuo sananen, kuin tilauksesta, kun siirsin tuossa teemukiani.
Heräsin tuossa vajaa tunti sitten. Näin kyllä Niin ihmeellisiä unia, että ei mitään rajaa! Aika veikeesti Tiina kyselikin kommentissaan, että uskonko uniin.

Uni alkoi  näin: Olin äiteen kanssa tulossa jostain mun vanhalla Honda Monkeyllä, siis mopollani, kaks päällä, meitin pienen kylän läpi. Oli tarkoituksena mennä porukoille. Siinä keskellä kylää seisoi mies ja toinen oli pyörällään. Mies, joka seisoi tiellä ilman pyörää, hänellä oli pistooli! Yritin vauhdittaa äitiä ajamaan mopolla nopeeta miesten ohitse, mutta äiti haluskin pysähtyä. Sit jotenkin päästiin miesten ohi ja kuului ampumista meiän perään!
No sit tuli mäki, niinkuin normistikin tuolla kotipuolessa ja sen mäen molemminpuolin on metsää. No nyt näin kaikki metsän eläimet, oli leijonia ja norsuja ja karhuja ja kaikkia valtavan isoja elämiä! Mua alkoi pelottaa, että tulevat tielle ja syövät meidät. Sit muistin unilaulun ja aloin laulaa sitä, samalla, kun äiti huristi mopolla mäkeä ylös. Laulu tehosi ja kaikki eläimet nukahtivat ja me päästiin kotiin.
Kotona oli kaksi autolastillista vieraita: mun lapsuudenihastus kahden ex-eukkonsa ja tän nykyisen eukkonsa kans ja hänen veljensä kans. Mä kun melkein kuustoista vuotta sitten olin tän miehen nykyisen eukon veljen kanssa, ni tää veli oli kasvattanut parran ja oli muutenkin muuttunut. Mun siinä unessakin piti pyytää siltä hepulta anteeksi, miten jätin hänet silloin vuosia sitten, mutta en saanut mahdollisuutta jutella hänen kanssaan.
Sit olin entisessä työpaikassani ja mun piti etsiä yläkerrankärryyn kahvikuppeja, enkä löytänyt niitä mistään kaapeista.
Kävin jopa jossain alakerrassa ja näin, että siellä korjattiin jotain. Katsoin ovesta sisään yhteen huoneeseen, että onko sielläkään niitä pirun kahvikuppeja, vaan ei ollut.
Sit näin käytävällä huoltomiehen, johon olin ollut ihastunut alusta saakka. Hän sanoi mulle heti, että soitellaan! Kysyin, että muistaako hän, että olin jo vuonna 2004 täällä töissä. Hän mietti hetken ja sanoi, ettei hän mun nimeä muista. Mua jotekin niin siinä unessa huvitti, kun hän sanoi heti mut nähtyään, että soitellaan. Olin ihastunut häneen siinä unessakin.
Menin takas keittiölle ja kahvikupit oli korissa linjaston päässä! Siis niin lähellä ja mä etsin kaukaa!

Kysymys kuuluu, uskonko uniin??? Tuon unen nähtyäni voin vain sanoa, että en mä kyllä kaikkeen uninäkemääni usko. Onhan mulle kertynyt nuita unikirjoja, joita tuli nuoruudessa luettua tarkkaankin, että joittenkin unien merkitys on jäänyt mieleeni. En mä enää niitä kirjoja lue, ei vaan kiinnosta lukea.
Ehkä mun pitäs tämän unen nähtyäni lukea 2004 vuoden päiväkirjajutut.
Hitsi, nyt mulla on vain tuo huoltomies mielessä! Yhteen aikaan oikein pelkäsin, että törmään häneen jossain kylällä ja tulihan hän kerran samaan kauppaan ja mulle tuli kiire päästä kaupasta pois!
Muistan yhdenkin kerran, kun taisin olla poissa töistä, tein vain pätkätöitä silloin kyseisessä puljussa. Olin sitten kaupoilla ja karkkihyllyllä kattelemassa suklaalevyjä. Yhtäkkiä tää huoltomies olikin siellä tikkaripuolella. Vilkasin häntä ja hän hymyili mulle ja mä lähdin kiireesti karkkihyllyiltä pois maito-osastolle, vaikka mun piti jo mennä kassalle.
Voi hitsi sentään, mikä hupsu sitä on, kun on ollut ihastunut!
Vastaus kuuluu: En usko sokeasti uniin, että  ne nyt oikeesti tulee tapahtumaan.
Tänään mulla on aika lääkärille, saa nähä, mitä siellä tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)