tiistai 3. huhtikuuta 2012

Heidi Jaatinen: Jono

Kirjastosta lainattu kirja. Hintana 32 euroa.
Bookwell Oy, Juva 2011,217 sivua.

Heidi Jaatinen(s.1968) on kiuruvetinen neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri, ilmaisutaidon opettaja ja maanviljelijä. Nuorempana hän pelasi lentopalloa, liftasi ja perusti teatteriryhmän. Nyttemmin hän pitää kauniista ilmoista ja saunomisesta. Hän rakastaa myös latoa kiviaitaa ja meloa virtaavassa vedessä. 
Jaatisen esikoisromaani Ei saa katsoa aurinkoon sai lämpimän ja innostuneen vastaanoton.

Oli ihan pakko kirjoittaa kirjan loppusivulla ollut esittelyteksti kirjailijasta, kun tuossa esittelytekstissä oli niin hienoja juttuja: kiviaidan latomista ja saunomista. Ei tällaisia asioita ole koskaan kenestäkään toisesta kirjaoilijasta kerrottu. No, ehkä kukaan toinen ei tykkää samoista asioista, kuin Jaatinen.

MIESJONO ILMAANTUU OMAKOTITALON PIHAAN

Leppoisassa kaupunginosassa nautiskellaan alkukesän lämmöstä. Harjun laella tie tekee mutkan, ja siinä kohtaa sijaitsee viehättävä omakotitalo. Vieressä on lihakauppa, jonka takana erään(INHOAN TÄTÄ TERMIÄ!!!) tangokuninkaan lapsuudenkoti, nykyään palvaamo. Vanhassa kaksikerroksisessa talossa muuan(TYPERÄ TERMI TÄMÄKIN!!!!) perhe pitää pientä pubia.
Odottamatta omakotitalon pihalle ilmaantuu jono. Joukko ihmiskoiraita asettuu siihen, eikä lähde minnekään. Miehiä alkaa kertyä lisää, niin että jonon olemassaolon on vaikea olla huomaamatta.
Talossa asuvat taidemaalari Aarni Härkäsimppu ja kirjastonhoitaja Aina Kuluntalahti. Aarni arvelee jonon koostuneen taiteenihailijoista, mutta Aina tietää asian oikean laidan.
Eräänä iltana he ovat rakastelleet. Aarni on villinnyt Ainaa soittamalla udmurttilaisella jouhikolla. Täyttymyksen hetkellä Aina on lausahtanut autuaallisesti:"Tänä kesänä minä annan kaikille, jotka tulevat pyytäneeksi."
Pihalla jono vain pitenee. Siihen liittyy liikemiehiä, urheilijoita, poliiseja, poliitikkoja, rakennusmiehiä, suutareita, toimittajia, maanviljelijöitä, myyjiä, työttömiä, panostajia, gynekologeja, soitonopettajia, uimavalvojia, rajamiehiä.
Mitä sanot, Aina, pitäisikö jonon suhteen tehdä jotain?

Sain luettua opuksen tunti sitten, 15:54. Olen onnellinen, että sain kirjan luettua ja vielä kirjastonkirjana. Olin katsonut tätä Keskikaupassa ja takakannen tekstin mukaan tämä pääsi toivelistalleni. Kun aloin lukea, niin johan laski kiinnostukseni. Naisen alapäästä viljelitiin sitä Vee-alkuista sanaa ja vähän vaikutti siltä, että kirjailija yritti uskaltautua kirjoittamaan ronskisti, mutta minä olisin henkilökohtaisesti lukenut mieluummin paremmalla mielenkiinnolla kirjaa, kun ei olisi ollut nuita rumia sanoja.
En pahemmin tykännyt tästä, luulin paremmaksikin kirjaksi.
Hauska kohta oli sivulla 214: Orava putosi puusta, henkilövahingoilta vältyttiin. Kohdassa oli aiemmin kerrottu ketjukolarista ja tuo oravan tippuminen puusta tavallaan kuului ketjuun. Tai niin minä ainakin sen ymmärsin. Voitinpa tässäkin 32 euroa, kun lainasin kirjastosta, enkä ostanut kaupasta, vaikka siellä Keskikaupassa hinta tais olla alle 30 euroa. Vielä ois lukematta 8 kirjaston kirjaa. Pysyttelen nyt tämän aikaa kirjastonkirjoissa, jotta saan vähän etäisyyttä nuihin omiin kirjoihini. Vaikka tätä opusta lukiessa tuli mieleen, että oispa ihanaa lukee ees yksi Seppo Jokisen opus ja palata sitten takasin näihin kirjaston kirjoihin.
Pian menen aloittaan seuraavaa kirjaa :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)