tiistai 5. kesäkuuta 2012

Anna-Greta Winberg: Joillekin senkun sattuu

Tästä kirjasta ei löytynyt googlen kautta kuvaa, joten joudun taas selostamaan:
Takakansi ja kirjan selkämys on punaiset, takakansiteksti on valkoista, niinkuin selkämyksessä kirjan nimikin.
Etukannessa kirjailijan nimi on mustalla, kirjan nimi on punaisella tekstillä.
Kannessa on tyttö ja poika ja he halaavat. Pojan kasvot on lukijaan päin, hänen huulillaan karehtii ujo hymy. Pojalla on mustavalkoinen nahkatakki päällä ja puolipitkät, vaaleahkot hiukset. Poika katsoo tyttöön. Tyttö on kannessa selin, hänellä on punaruutuinen talvitakki, jossa on punainen kaulus. Tytöllä on kanssa puolipitkät(pojan hiuksia kuitenkin pidemmät) hiukset, jotka ovat hiukan pojan hiuksia tummemmat.
Kyseessä on bc-kirja, jonka sain syksyllä, voitettuani syyskuun kirja-arvonnan.
KK Kirjapaino, Helsinki, 1978(alkuperäinen julkaistu 1974), 167 sivua, suomentanut Laura Kurki-Suonio.

Ihmisen koko elämä tulee toiseksi kun tapaa jonkun jonka nimi on Mårten

Kun Madden isä ja äiti erosivat, se teki kauan kipeää. Muutkin asiat alkoivat muuttua monimutkaisiksi. Paras ystävätär cessi roikkui nykyisin vain poikaystävässään. Äiti rakastui Georgiin jolla oli kirjakauppa ja tytär. Ja sitten äiti ja Georg saivat päähänsä, että heidän kaikkien piti muuttaa yhteen ja muodostaa onnellinen, iso perhe. Madde inhosi koko ideaa ensi hetkestä lähtien, Georgin haisevia huonekaluja, Yvonnea, joka istui vain nenä kirjassa, uusia jengejä, jotka olivat olevinaan. Ja sitten kadun toisella puolella asuikin poika, jolla oli maailamn ihanimmat ruskeat silmät!
Tämän päivän(1974!) teinitytön valloittava ja avoin kertomus elämästään. jatkoa kirjalle Jotkut senkun häipyy.

Mitäpä kirjasta sanoisi? Ekan kerran otin kirjan luettavaksi muistaakseni joitakin viikkoja sitten, sain vain luettua ekan luvun ja tökkäs siihen.
Tänään kuitenkin iltapäivällä, ennen kahvia, otin taas tämän kirjan hyllystä ja päätin, että nyt jatkan lukemista. No, mullahan soi ovikello ja lukeminen jäi joksikin aikaa, mutta kun pääsin takas ovelta, niin luin ja luin, vaikka kuinka tuntui tökkivältä.
Liikaa tuli mieleen oma yläaste(ysiluokalla) ja matikan sijainen, johon me tytöt ihastuttiin!
Kerrankin sijainen pakotti mut taululle laskemaan jotain ihme laskua, josta en ymmärtänyt yhtään mitään, olin ihan paiseessa ja poskia kuumotti! Hävettikin mahdottomasti! Sijainen vain sanoi, että hän neuvoo.
En koskaan yläasteella ollut taululla laskemassa matikan laskuja ja nyt tuo sijainen ol saanut mut sinne, koko luokan eteen! En tiennyt mistään, mitä numeroita mun ois taululle pitänyt väsätä, odotin vain piinan loppua, ja että pääsen taas hengittämään vapaasti luokan perälle ja ihailemaan rauhassa tuota komeaa, tummaa miessijaista. Aika siellä liitutaululla tuntui iäisyyden piinallisen pitkältä, muistan sen tunteen vieläkin todella hyvin.
Sain luettua tän opuksen samana päivänä, joka kyllä yllätti mut! Mutta eipähän tullut töllöstäkään katsottavaa. Tykkäsin ja en tykännyt, liikaa toi muistoja mieleen, mutta jotenkin tätä lukiessa tuli itellekin mieleen, millaista oli olla nuori ja Kaameen ihastunut! :)
Siitä en tykännyt, että suomentaja käytti ihmisvartalosta nimitystä ruumis :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)