maanantai 11. kesäkuuta 2012

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Bookcrossing-kirja. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu, 2009, 135 sivua. Suomentanut Eva Siikarla. Sain kirjan näköjään melkein vuosi sitten, 12.7.2011.

"Julie vaihtoi kuvitellut konepistoolin veitseen ja sanoin painaessaan sen kurkulleni:- Hiukan harmia sinusta vielä, niin vetäisen tästä. Sitten hän painoi nyrkin nivusteni lähelle. -Tai tästä, hän kuiskasi dramaattisesti ja me nauroimme molemmat."

Tällaista on teini-ikäisen Jackin nykyinen perhe-elämä. Julie, Jack, Sue ja Tom jatkavat vanhempiensa kuoleman jälkeen elämää isossa talossa kykyjensä mukaan. Vanhin sisaruksista on kuudentoista, nuorin vasta kuuden. Vapaus hämmentää, perhesuhteet vääristyvät, roolileikkeihin hiipivät luvattomat jännitteet.

"Osuu suoraan sydämeen." - New York Times.

Tästä psykologisesti loistokkaasta esikoisromaanista alkoi sukupolvensa merkittävimmän brittikirjailijan Ian McEwanin komea ura.

Tulhan tämäkin vihdoin luettua. Muutamat kerrat tässä vuoden mittaan tämä opus on ollut käsissäni, mutta ei vaan ole taittunut lukeminen. Nyt sitten PÄÄTIN lukea tämän, oli mikä oli ja luettuahan se tul. Ei tää ollut jännittävä, mutta omalaatuinen tämä ol. Nyt kun on miehen esikoisromaanin lukenut, niin varmasti taittuu myös hyllyssä olevat kaksi muutakin opusta. Sopivan lyhyt, tällaiselle, omalaatuiselle kirjalle. Ei ois enempää kyllä huvittanutkaan lukea. Ei lukeudu mun lempikirjoihin, joten saa vihdoin jatkaa matkaansa uuteen kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)