lauantai 29. joulukuuta 2012

Laila Hietamies& Anni Polva& Kalle Päätalo: Joulumuisto

Sain tämän bc-kirjan joulukalenteriluukusta numero 6.12.2012 ja kirja tuli minulle tiistaina 11.12.
Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 1992, 152 sivua.

Vanhanajan tunnelmiin johdattava muistojen kirja, jossa on kolme erilaista muistelusta joulusta, kertojina Suomen kolme suosituinta kirjailijaa: Laila Hietamies, Anni Polva ja Kalle Päätalo.
Laila Hietamiehen joulumuistoa(Koivut) sävyttää sota: yksinäinen pikkutyttö on maalla isovanhempiensa luona äidin kanssa ja kaipaa kaatunutta isäänsä. Myös Anni Polvan joulumuisto(Lauteet hajosivat ja porsas karkasi) on pikkutyttöajoilta, mutta aineksiltaan hilpeämpi. Kalle Päätalo taas kertoo nuorukaisaikaisen joulumuistonsa(Pohjoisensavotasta kotisaunaan):millaista oli palata ankaran työsyksyn jälkeen savotasta jouluksi kotiin. Nykyaikainen tavarajoulu on näistä muistojen jouluista kaukana.

Kirja oli hyvin mukaansatempaava. Aloin lukea eilen ja tänään sain loputkin luettua. Vieläkin tuli ihan jouluinen tunnelma, vaikka joulu onkin ohitse tältä vuodelta.
Laila Hietamiehen pikkutyttöajan yksinäisyyteen osasin kyllä samaistua, sillä olen itsekin ollut reilut 10 vuotta äidin ainukainen, kunnes sitten sain pikkuveikan, jota pääsin hoitelemaan.
Anni Polvan tarina oli ihan hauska, paitsi että sen nimi ois pitänyt olla, että possu karkasi ja lauteet hajosivat, sillä niinpäin asiat tapahtuivat.
Kalle Päätalon tarina oli sitten ihan ihteään ja minun mieleistä tarinaa. Tykkäsin tästä "paketista" :) Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)