keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tyyne Saastamoinen: Perhosen siivissä keltainen tuuli

Sain kirjasen 10.1.2013 toisen kirjan kera.
Otava, Keuruu, 1975, 99 sivua.

Elämisen taito, tapa vanheta
ja on kuin lisäisi runoon
niittyvillan kevyen tuoksun

Tyyne Saastamoisen uudessa(1975) ja laajassa(99 sivua ja runo/sivu ja tyhjää paljon) kokoelmassa on runoja monen vuoden ajalta. Ne ovat mietteliäitä, pitkän kokemuksen kannattamia lauseita elämästä. Runoilija asuu(???) Ranskassa ja sen huomaa(ai jaa). Hänen runoissaan on poikkeavasti uudenlainen(1975) eurooppalainen ääni, jolla on kuitenkin vankat juurensa suomalaisessa maaperässä.
Tyyne Saastamoinen on saanut valtionpalkinnon kirjoistaan Jokainen vuodenaika(1963) ja Vieras maa(1969).

Kirjassa paras runonen oli mielestäni sivulla 39:
Juopunut huutaa onnensa kaikille,
minä olen humaltunut sanoista
ja kirjoitan ne sinulle.

Tällaisia pieniä tynkäyksiä ja vieläkin lyhyempiä runoja oli sivut kirjan loppupuolelle saakka pullollaan(!!!!), mielestäni paperin tuhlausta. Runoista henki vahvasti kuolema ja kaiken loppuminen, sillä mä en varmaan niin tykännytkään tästä runokirjasesta. Tulihan tämäkin luettua. Tammikuun 14:sta luettu opus :)  Ei oikein mun tyylisiä runoja, liikaa "kaunistelua" ja pitäs miettiä paljon näitä lukiessa. Kaikesta lukemastaan ei voi tykätä.

1 kommentti:

  1. Lukaisin tämän kirjoituksesi, koska viime viikolla luin tämän saman kirjan ja eilen blogeerasin siitä. Minäkin ihmettelin tuota takakannen väitettä, että runoista jotenkin huomaisi kirjailijan asuvan Ranskassa. Mutta ehkä 1970-luvulla on tällaiset asiat luettu tarkemmin? Monien kirjailijoitten ja runoilijoitten tapaan Saastamoinen kirjoittaa joissakin runoissaan myös kirjoittamisesta - kuten näytteeksi valitsemassasi. Se on kyllä rehellistä, mutta luettuaan joitakin kymmeniä kirjoja, joissa kirjoittaja kertoo kirjoittamisestaan, alkaa jo ohittaa sellaiset runot melko kevyesti.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)