tiistai 28. toukokuuta 2013

Yann Martel: Piin elämä

Ärrältä, sunnuntaina 12.5.2013, 10 e pokkari, 394 sivua, Tammi yheistyössä Bonnier Books Finland, Painettu EU:ssa, ensimmäinen painos ilmestyi suomenkielisenä 2003, Keltainen kirjasto.

Onko mahdollista, että nuori poika elää pelastusveneessä aavalla merellä yhdessä bengalintiikerin kanssa 227 vuorokautta? Yann Martel(s.1963 Espanja) kertoo tarinan, joka ei millään voi olla totta ja kuitenkin lukija uskoo kaiken.
Piin elämä voitti arvostetun Man Booker-palkinnon 2002. 


Aivan siis uskomaton tarina, joka piti kyllä otteessaan ihan alusta saakka. En varmaksi muista, minä päivänä tätä aloin lukea, joko perjantaina, tai lauantaina, mutta tänään luin sitten reilu puolet kirjasta, kun piti vain lukea ja lukea, ei voinut laskea kovin pitkäksi aikaa kirjaa käsistään. Yritin vaihdellen lukea tätä ja tänään tullutta enkunkielistä kirjaa, mutta kyllä tämä Piin elämä veipi voiton ja enkunkielinen opus jäi kiltisti odottamaan lukuvuoroaan.
Voin sanoa, että kirja pit sisällään melkoisen selviytymistarinan! Välistä sai ihan nauraakin lukemalleen, oli niin jotenkin huvittavaakin tekstiä. Sit taas toisessa hetkessä melkein yökötti, kun tarina oli edennyt syömisosastoon, ja mitä kaikkea ja miten Pii ja Richard Parker söivät, huh huh! Ja loppuhan ol ihan siis hirveetä tarinaa, hyi sentään!!!!!!! Mutta olipas antoisan herkullinen lukuelämys, jota kyllä suosittelen ihan jokaisen luettavaksi :)


1 kommentti:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta! Täytyypä pitää kirjastossa silmät auki :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)