lauantai 5. lokakuuta 2013

Kaari Utrio: Viipurin kaunotar

Maaliskuussa 2012 saatu bookcrossing-kirja toivelistakirjana.
Kovakantinen, Tammi,7.painos, Axlings Tryckeri AB, Sweden, 1979, 328 sivua.

Takakansiteksti: Elina Folkentytär Tavast oli ylhäistä ja huomattavaa sukua, jos hänen isänsä kerskailuihin oli uskomista. Mutta Viipurin pamauksen kohtalokkaina päivinä perheen maine ja omaisuus hajosi taivaan tuuliin ja Elina joutui rutiköyhänä kiertämään Suomen keskiaikaisesta kaupungista toiseen armopalaa etsien, ruton ja nälän kauhistuttavat päivät kokien. Keskellä syvintä toivottomuutta Elina kohtaa ihmisen, jonka syntyperä on yhtä hämärä kuin hänen omansa, mutta voimat ja vallanhalu monin verroin suuremmat. Kuutamonvaalean Elina Tavastin ja korskean punapartaisen Henrik Bastardin rakkaustarinasta tulee myrskyinen ja yllättävä. Siinä kaksi vapaudenhaluista, mutta luonteeltaan täysin vastakkaista ihmistä ottaa mittaa toisistaan että kipinät sinkoilevat ja oppii rakastamisen taidon vasta monen katkeran erehdyksen kautta. Taustana ovat jännittävät historialliset tapahtumat - tanskalaisten verinen ryöstöretki Turun kaupunkiin sekä koko keskiajan värikäs Suomi, jonka pappeja ja ritareita, paheenpesiä ja omahyväisiä porvarispiirejä, sotia ja kirkollisia toimia Kaari Utrio kuvaa aidosti sekä verrattomalla huumorilla.

Tämä kirja oli kyllä alusta saakka jännittävän kiehtova tarina. Tykkäsin lukea, vaikkakin luku kerrallaan luettuna loppuun pääseminen tuntui työläältä, mutta tänään sitten sain luettua kirjan vihdoin viimein loppuun asti. Mukava irtiotto oli, kun Elina karkasi kotoa pitkäksi aikaa ja siltikin Henrik etsi häntä ja vihdoin kun hänet löyti, niin rakkaus roihusi myös miehen mielessä ja siitä pidin erityisesti, kun kirjan alussa Henrik oli vain herra, joka "otti" vaimonsa, välittämättä naisen tunteista mitään. Pieni erossaolo näköjään selkiytti miehen tuntoja naistaan kohtaan :) Pidin, en voi muuta sanoa. Tämän kirjan parissa vietin monet tunnit. Vaikka välillä oli mielessä, että jätän kirjan lukemisen kesken, mutta mikä onni, että luin loppuun. Oli elämyksellinen lukukokemus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)