maanantai 25. marraskuuta 2013

Deittisuhteessa

Sitähän se on, deittailua, kun ei vielä seurustella. Miehen kanssa vähän juteltiin lauantaina, että mikä tämä juttu nyt oikein on ja hän ehdotti, että vaikeasti selitettävissä oleva suhde, mutta kyllä tuo deittisuhde on paljon kauniimpi sana :) Ollaan sitten sitä :)
Ihan ihanasti ne rehvt meni, ei siinä mittään. Oli taaskin monen tunnin kestävät rehvit, muttei vielä ihan aamuun saakka kestävät kuitenkaan hih hih :) Kenties vielä joku kerta niinkin.
Ihanasti satoi lunta, kun mies lähti kotiin. Kyllä siinä tuli halittua ja pusuteltua aika pitkään, ennenkuin hän pääsi lähtemään.
Minusta jo rehveillä tuntui siltä, että olen ihan rakastunut miehen, niin ihana hän kyllä on.

Tänä aamuna kävin pitkän pitkästä aikaa postituslenkillä, viemässä tien varren laatikkoon yhden kirjapaketin, en viitsinyt vielä lähteä kylille ajelemaan, niin sainpa siinä sitten raitista pakkasilmaa ja käppäilylenkin tehtyä :) Hyvä minä!
Lenkin jälkeen oli mukava keitellä aamusuhveet ja nauttia ihan rauhassa lämpöisestä kahvista. Sitten jo pit päästä kutimien kimppuun ja valmistuivat reilussa varttitunnissa punaiset sukat. Oiskohan olleet sukat nro 15 ja vielä ois deittimiehelle tehtävä sukat, oikein pitkävartiset kuulemma :)

Nyt menen hetkeksi pelaamaan jewel epiciä facebookkiin :)
Heippa ja mukavaa maanantaita, rakas lukijani :)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa!! <3 Paljon haleja sulle :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa!!! <3 eiku uudet trehvit!! Mie toivon ett ompi vaa lyhyt matka teijän välil.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)