keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

Sain kirjan viikko sitten, tämä on myös näitä sekaisin syksystä 2013-rinkikirjoja. Kovakantinen, 268 sivua, Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2013.

Takakansiteksti:
Kannet ovat mustat, vahvaa ja hyvää kartonkia, sellaista johon voi luottaa. Kun kirjoitan, on vähemmän yksinäinen olo. Sinäkin olet lähempänä ja tuntuu, kuin rupattelisimme hiljaa.
Mies kirjoittaa muistikirjaan sielunsa ja koko maailman.1880-luvun Pariisista 1930-luvun Saksaan kulkeva romaani kurottaa yli ajan. Se on hauras, mutta horjumaton puheenvuoro reunalla elävien puolesta.

Eilen iltasella aloitin tämän lukemisen. En tahtonut ens alkuun päästä jyvälle tästä kirjasta, vaan lukeminen oli aika pitkälle pakkopullaa. Kuitenkin päätin, että luen kirjan loppuun ja tänään ahkeroinkin puolet kirjasta.
Jotenkin kirjan loppupuolella tuli ahdistava olo, kun luki tarinaa, mutta minkäs  niille omille muistoilleen voip, joita tällainen, masennusta kuvaava opus aiheuttaa. Toisaalta tällaisen opuksen lukeminen on terapeuttistakin, mutta ei tämä opus kuitenkaan lukeudu lempiopuksiini. Kyllä mä olen vahvasti romantikko, joka kaipaa vielä kauniimpaa tarinaa, kuin mitä tässä kirjassa olt. Kuitenkin ihan kiva ja avartava lukuelämys taaskin :) Lukee, ken tahtoo.

1 kommentti:

  1. Luin saman kirjan kun Haahtelaa oli niin kovin blogeissa kehuttu ja kirjalla oli niin huisin kaunis nimikin. Halusin pitää siitä. Pidinkö, no en ollenkaan. En minä halua ahdistua kirjoista, olen aivan samalla kannalla kanssasi siitä että kaipaan paljon positiivisempia lukuelämyksiä. Haluan joko tulla hyvälle tuulelle tai toisaalta vähintäänkin sivistää itseäni jos luen esim. kovia kokeneen ihmisen elämäkertaa... Pakkopullana luin tämän läpi, jos olisi ollut paksumpi kirja niin olisin varmaan jättänyt kesken, ja kynnys tarttua Haahtelaan toistamiseen on muurin korkuinen...

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)