perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ikimuistoisen metkan hauska päivä

Eilen lähdin kotoa aamulla puoli kympin aikoihin ja kotiuduin vasta vähä ennen kuutta iltasella.
Mitäkö tuolla välillä tapahtui?
No, ihan yhtä sun toista :)
Meillä Oli Miehen kanssa rehvaus Suninsalmen kahvilan parkkiksella. Hän tuli hakemaan minua maasturillaan ja sitten lähdettiin. Nimittäin turvesuolle työhommiin. Juu-u, miekii pääsin ekaa kertaa elämässäni turvesuolle ja sain kyllä tuta, mitä se homma on. Koko päivä päästeltiin mönkkärillä turvesuolla, putsattiin sellaisia ojaputkia, että vesi pääsi uudelleen virtaamaan. No, minä putsaisn vain muutaman ja lopun aikaa siirsin aina mönkkäriä seuraavalle ojan kohdalle, kun mies rämpi suossa, tai paremminkin loikki :) Aurinko paistoi ja helli meitä koko pitkän päivän ja enhän mie osannut varata pärstääni mitään aurinkorasvoja, no, nyt mulla sitten nenunpää punottaa kivasti :D

Oli kyllä mahdottoman kivan ikimuistoinen päivä, vaikka selkäparkani saikin aikamoista kyytiä, kun Mies päästeli mönkkärillä oikein kunnon vauhtia siellä turvesuolla. Monesti pelkäsin, että jäädään kiinni ja kerran mönkkäri menikin liika läheltä ojaa ja meinasi vaan kallistua oikealle, niin, että meidän piti nousta kyydistä pois ja mies ohjasi mönkkärin paremmalle tolalle ja taas matka jatkui :)

Mulla ei ole ikinä ennen ollut näin hauskaa päivää, kuin eilinen oli.
Nyt sitten on selkä, jalat ja kädet ja joka paikka kipiänä, mutta enpä vaihtaisi eilistä päivää mihinkään. Oli se vaan sellainen, rakkauden koetinkivi ja myö selevittiin siitä :) IHANAAAAAA!!!!

1 kommentti:

  1. Ihania juttuja siulla menossa siellä!! <3
    -Tiina

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)