keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Tämän päivän saldona

Sain tänään peräti kolme kirjaa, yhtään ei lähtenyt tästä kämpästä ulos, mitä nyt yksi kirjekuorinen, mutta sekään ei sisältänyt tarinakirjaa. Saldona on myös yksi kyläreissu aamusta, kun piti hakea se kirjapaketti postista ja sitten kävin myös siwassa tekemässä pienet ostokset, meni vain 15 euroa, mut ajatella, että sehän on mummon markoissa 90mk! Kauhee summa sekin, kun markka-aikaan pääsi kauppareissulla satasella ja sekin tuntui siihen aikaan isolta rahalta, nyt 20 eurolla ei paljoa ostella.
Tämän päivän saldona on myös liikaa herkkuja, mutta mitään pahoinvointia ei onneksi tullut, meni kreemimunkkia ja omenapiirasia, sellaisia pienen kämmenen kokoisia. Bläh, musta ei saa hoikkaa tekemälläkään näillä herkuilla. Mä taidan olla jo luovuttanut koko projektin suhteen. Hyvä, kun kroppani saan taas kolmen antibioottikuurin ja hormonikuurin jälkeen oikeelle tolalle. Kuurit ovat jo onneksi loppuneet, mutta välistä jo tuntui, että ei tästä elämästä tule yhtään mitään, että joudun hyppäämäämään sairaalalla joka käänteessä. Nyt on Toivon mukaan sairaalapaussia aina kevääseen saakka, jos nyt kroppani suostuu kanssani yhteistyöhön siihen saakka.
Eipä mulla muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)