tiistai 20. tammikuuta 2015

Maeve Binchy: Ystävyyden piiri

Minun kirjani ei ole loistopokkari, vaikka kuva onkin sellaisesta. Kirjani on Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy:n kuukauden kirja, WSOY Juva 1999, ilmestynyt ensimmäisen kerran 1990, englannin kielinen alkuteos Circle of Friends, suomenkielinen teos ilmestyi ensimmäisen kerran 1998. Suomentanut Tiina Ohinmaa. 528 sivua.

Takakansilirpakkeen teksti: Benny Hoganin ja Eve Malonen kotikaupunki on pieni Knockglen Dublinin kupeessa. Isokokoinen, huumorintajuinen Benny on kasvanut pumpulissa kauppiasperheen ainokaisena ja pieni, pippurinen Eve luostarissa nunnien hoivissa. Tyttöjen opiiskelu Dublinissa alkaa dramaattisesti, mutta samalla he ystävystyvät Nan Mahoniin ja Jack Foleyhin. Nan, yliopiston salaperäinen kaunotar, tähtää kunnianhimoisesti ja määrätietoisesti opiskelijatovereita parempiin piireihin. Komean ja seurallisen Jackin kintereillä pyörii lauma ihailijoita, jotka haluaisivat hänestä vakituisen poikaystävän. Romaanissa seurataab nuorten perhe-, ystävyys- ja rakkaussuhteita iloineen, suruineen ja koettelemuksineen ensimmäisen opiskeluvuoden ajan. Maeve Binchyllä on taito kuvata osuvasti ihmisten tunteita ja yhdistää sydämellisyys ja nauru surumielisyyteen.

Omat tunnelmat kirjasta: Olen ostanut kirjan Alavuden kirpparilta eurolla perjantaina 28.10.2011 ja aloin lukea kirjaa loppiasiaattona 5.1.2015 ja tänään tiistaina 20.1.2015 sain luettua loppuun. Kirja starttaa 1940-luvulta ja jatkuen aikahyppynä aina vuoteen 1958-1959, eli tässä oli sen ajan tunnelmaa kyllä hyvin kuvattu. Kirjan loppupuolella oli yksi kirjoitusvirhe, joka paistoi silmiini. Hyvin elämänmakuinen ja mukavaa luettavaa sisältävä opus. Vaikkakin välistä tuntui siltä, että sivuja ja kerrontaa olisi saanut olla vähemmän, sillä meinasin jättää kirjan luvun kesken, sillä tuntui työläältä lukea tätä. Mutta sitten otin haasteeksi lukea ainakin yhden luvun päivässä, kirjan tarina alkoikin soljua mukavasti silmieni edessä, kuin elokuvaa olisi katsellut. Tykkäsin. Kirja jää odottamaan ilmojen lauhtumista ja postitusta uuteen kotiosoitteeseen :) Tämä olt tämän vuoden kolmas luettu kirja, hyvä minä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)