torstai 7. toukokuuta 2015

Hyvä kirja pilattu

Tällaisen otsikon alle laitan kirjan Anne B. Ragdelta: Aion tehdä sinut onnelliseksi.
Pääsin kirjassa sivulle 60. Jo aiemmin mieltäni oli nyrppinyt eräs seikka kirjan tarinassa: " Hän sytytti savukkeen..." Siihen saipi jäädä kirjan lukeminen. Mielestäni ihan hyvä kirja pilattu sen ainaisen sätkän takia. Miksi? Oi miksi?
Olisin tahtonut lukea kirjan loppuun saakka, mutta tuo, että naisen tupakan polttamista kuvataan, ei tuntunut hyvältä lainkaan.
No, joo, olenhan minäkin polttanut tupakkia, mutta siltikin, kun en enää polta, niin tuota kirjaa lukiessa melekein saatoin haistaa nenussani sen röökin savun, hyi hyi hyi!
Tänään meni kyläreissu Melekein ihan nappiin. Ainut, mikä jäi uupumaan kauppareissun jäläkeen, ja jonka huomasin vasta kotona, että maitoahan mä oisin tarttenut sieltä kaupasta. Ja mulla kun oli ihan vallan puutoslistakin mukana, että nyt muistan kaikki ja vielä kassalta lähdin takasin täydentään ostoskoria, niin siltikin, sitä pittää sitten huomenna käydä vielä erikseen sitä milkkiä ostamassa. Jos vaikka jaksaisin aamusta lähteä sinne kirjapiiriin, alkaa jo puoli kympiltä, eli ysin jälkeen pitää olla jo menossa aamulla. Niin samalla tulisi sitten käytyä sitä maitoa ostamassa. Sillä eihän nyt kahvi ole mitään, jollei ole milkin puolta lainkaan. tai lainkaan ja lainkaan, onhan mulla yhdessä purkissa varmaan vielä puoli purkillista maitoa. Eli ei ihan maidotta tartteis olla, mutta eipä lisä pahitteeksi ole. Ja huomenna pitäisi olla taaskin rehvit. Kivaa ja ihanaa :) Mii laikii :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)